It's a new year

Onpas siitä pitkä aika kun on viimeksi tullut päivitettyä tätä blogia. Joulun jälkeen on ehtinyt tapahtua vaikka mitä! En nyt mee mihinkään tarkkoihin yksityiskohtiin, teen vaan tällasen nopean yleispostauksen. 

Tammikuu meni nopeesti - oli finalsit, eli isommat kokeet, semester ja kurssit siinä samalla vaihtui. Edellisen semesterin arvosanat oli B Shakespearessa, ja Debatessa (89.5% kun A:n saamiseksi pitää olla 90%, arvatkaa vituttaako), ja A kaikissa muissa aineissa. Uudessa jaksossa mun kurssit on Journalism, Adult Living; Innovative Fitness, joka on tosi vaativa liikuntakurssi; Economics (tylsää, vähän niin kuin yhteiskuntaoppi), ja sit yhä Spanish ja US History. Lopetin Debaten, koska en saanut siitä oikeen mitään irti ja mun parikin muutti toiselle paikkakunnalle. 

En enää oikeestaan edes muistanut mitä mä tein tammikussa, mut selasin mun kuvia kännykässä ja kyllähän tuli takasin heti kaikki! Vietin aikaa perheen ja kavereiden kanssa, kävin YFU:n puolen vuoden valmennuksessa. Jätin menemättä Winter Formaliin kun jotenkin ei houkuttanut. Kuulin muutenkin, et kyseessä oli ihan samanlainen tapahtuma kuin homecoming, mut vaan naamiaiset. Tammikuussa saatiin hirveesti lunta ja lämpötilat tippu miinuksen puolelle jopa Fahrenheiteissa, joten saatiin meidän eka snow day. Toivoisin niitä lisääkin, koska mun ei niitä tarvitse hyvittää kun oon senior. Tammikuu meni siis hyvin ja koin ekaa kertaa Iowan todellisen talven. Samanlaista kuin Suomessakin, eli ihan peestä. Ja kävin ekaa kertaa muutamissa paikoissa, kuten Fong's Pizzassa, ja Java Joesissa. Java Joes on mun uus rakkaus. Se on pieni hipsterikahvila downtown, joka on kuitenkin tosi suosittu täällä, ja hengaillaan siellä niin paljon että oon jo oppinu tuntemaan kaikki työntekijät. Niitten Italian Soda on ihan mahtavaa, ja samoin Biasi (appelsiinimehun ja lemonaden sekotus jossa on myös vaniljaa), mut se vaan Phillipin tekemänä. Tammikuussa kävin myös Iowa State Capitolissa, jossa me saatiin yksityinen kierros yhdeltä osavaltion state legislatoreista. Siis vähän niin kuin tän osavaltion eduskunnan jäsen joka on mukana päättämässä laeista. Tammikuun 23. päivänä menin mun elämän ekaan konserttiin (heh) kirkon nuorisoryhmän kanssa. Konsertti oli Winter Jam, jossa oli paljon kristillisiä laulajia ja bändejä esiintymässä. Tiiän mitä ihmiset ajattelee ekana kun ne kuulee sanan "kristillinen musiikki" mut tää oli jotain ihan muuta. Rakastuin bändiin nimeltä For King and Country. Konsertti oli Wells Fargossa joka on iso areena, ja loppuunmyyty kaiken lisäks! Meillä oli tosi hyväy paikat myös, mukaanlukien VIP-liput. 

Tammikuun lopulla oli love rally-tapahtuma East High Schoolilla. Kaikki alko siitä, kun kuultiin että Westboro Baptist Church-niminen liike on tulossa protestoimaan koululle. Ne levittää viestiä että jumala vihaa kaikkia ja homot menee helvettiin ja meidän sukupolvi on "fucked up" ja sitä rataa. Kun kuultiin tästä, me laitettiin ryhmä kasaan ja suunniteltiin vastaprotesti, jonka tarkotuksena oli edustaa rakkautta ja rauhaa ja hukuttaa niiden vihamielinen viesti. Meidän kymmenen ihmisen ryhmä tosiaan laittoi kasaan protestin, jossa oli noin 1000 ihmistä. 1000! NIIN PALJON ENEMMÄN KUIN ME IKINÄ OSATTIIN KUVITELLA. Westboro ei lopulta edes ilmaantunut paikalle, koska niillä oli vaan kymmenkunta protestoijaa. Meillä taas oli puolella moottoripyöräjengejäkin, jotka olis pärisyttäny moottoreitaan aina kun nää "kirkkolaiset" yrittää sanoa jotain. Tää meidän love rally oli siis tosiaan menestys, ja laitan tohon alemmas vähän kuvia siitä (jos jaksan...).

Sitten tulikin helmikuu. Jee. Oon muuten alkanu tekemään tosi paljon kaikenlaisia kynsiä, nail designeja, ja opettelen vielä, mut se on tosi hauskaa. Kuulen paljon kehuja mun kynsistä, ja kulmista. Jenkit ei pelkää kommentoida jos ne tykkää jostain, ja se on tosi virkistävää vaihtelua. Ihan tuntemattomiltaki kuulee niin ystävällisiä kehuja. 

Helmikuu alkoi aika hitaasti, ei mitään sen kummosempaa. Kävin hakemassa tenniskamat tulevaa kevätkautta varten. Liityin meidän kevätmusikaalin tech crewiin. Mun tehtävät on Backstage Assistant, Quick Change ja Hair & Makeup. Oon tosi innoissani erityisesti meikkien tekemisestä koska me tehdään Chicago, joka sijottuu 1920-luvulle! Kävin ekaa kertaa Dunkin Donutsissa täällä Mericassa ja tykkäsin tosi paljon, nams. Pitää mennä uudestaan. Haluun kokeilla myös Krispy Kremen donitseja. Ystävänpäivänä vietettiin Beckyn kanssa "friendshipday" tai "friendentine" eli kirjaimellisesti ystävänpäivä (täällähän tossa päivässä on pelkästään rakkaudesta kyse, vähän erilaista kuin Suomessa), eli syötiin pizza rollseja, pretzeleitä ja juotiin Dr Pepperiä. Olihan se hauskaa.

Mun puhelin muuten tippu mun taskusta kun olin sulkemassa auton ovea ja jäi siihen oven väliin, Kuulu korvia vihlaava ääni ja nostin puhelimen maasta - täysin taipuneena. Mun kännykässä on nyt sitten rako josta näkee sinne sisälle, ja toinen puoli on ihan vino. Ei kuitenkaan näyttö särkynyt ja hyvin toimii vieläkin. Kuvan voi mennä tsekkaamaan mun instagramista!

Viime viikolla olin kipee pari päivää, mut nyt oon jo kunnossa. Mun jälkeen myös Jason ja Elizabeth on ollut kipeitä. 20. päivä oli mun ja mun poikaystävän vuosipäivä, ja niin kauheelta kun se kuulostaakin, päätin lopettaa tän suhteen samana päivänä. Oli käyny muutamia juttuja ja se ei vaan tuntunu enää oikeelta. Lisäks haluun nauttia mun loppuajasta täällä täysillä, enkä huolehtia turhasta draamasta joka tapahtuu kotona. Ero oli ymmärtäväinen molemmilta osapuolilta ja katotaan asiat uusiks kun meen takasin kotiin kesällä, mut just nyt ollaan erossa. Meijän piti olla se pari joka selvii vaihtovuodesta, mut joskus asiat tapahtuu eri tavalla kun on suunniteltu. Shit happens. Nuoria tässä ollaan vielä.

Helmikuun 23. päivä oli mun synttärit. 18 vuotta, wuhuu! Eikä mitään tapaa juhlia sitä! Kirjaimellisesti kaikki mitä täällä voi tehdä 18-vuotiaana on ostaa tupakka-askin.  Ei ees arpoja, sekin on K-21 koska se on "uhkapeliä". Huoh. Tatuoinnin voi tosin ottaa, mitä mä aionkin tehdä Havaijin-matkan jälkeen huhtikussa. Mun nilkkaan tulee maailmankartta, koska oon täällä tajunnu kuinka tärkeetä matkustaminen ja maailman näkeminen on mulle. 

Mulla oli kuitenkin kiva päivä. Espanjan tunnilla mulle laulettiin onnittelulaulu espanjalaiseen tyyliin, koulun jälkeen menin kavereiden kanssa Java Joesiin, sit menin perheen kanssa syömään tosi hyvään ravintolaan nimeltä Noah's Ark. Sain mun host perheeltä lahjaksi hieronnan (todellakin kaipasin tätä). Jenniltä sain ihanan Watermelon Lemonade kynttilän, jota olin toivonut. Beckyltä saan lahjan kun se alottaa uuden duunin maaliskuussa. Baeleilta saan lahjan perjantaina. Ex-poikaystävältä sain mun  toivoman Fujifilm Instax Mini 90 Neo Classic-kameran, joka on siis kehittyneempi versio polaroidista. Oon tosi innoissani et pääsen kuvailemaan mun uudella instant cameralla! Äiti ja isä kotona osti mulle Michael Korsin kellon jota olin myös toivonut. Sain vaan kuvan kun ei sitä voi lähettää tänne. Mun ihana kamu Ulriika Suomesta lähetti myös tosi söpön paketin, jossa oli suklaata ja hapankorppuja ja ruissipsejä, sekä ihana kortti. :) Sekin oli ihanaa kun maanantaina meni kouluun ja täysin tuntemattomat ihmiset tuli sanomaan hyvää syntymäpäivää ja halailemaan. Lahjoja vaan satelee ja täytyy kyl sanoo että ilmankin niitä oon onnellisin mitä oon mun elämässä ollu. Elän onnellista aikaa. Oikeesti. Asiat on niin hyvin, kerrankin. Oon myös kehittäny kuolemattoman rakkauden kissoihin, en tiiä miten pärjään ilma Tigiä ja Angelia ja Opia kun meen kotiin. Tai myöskään ilman Millietä ja Sagea, mun ja Beckyn koiria. :( 

Oon ollu tosi kiireinen viimeset pari viikkoa ja ens viikollakin jatkuu. Becky täyttää 18 perjantaina ja lauantaina suunnataan hookah baariin yhdessä uuden tuttavuuden, Justinen, kanssa. Täällä voi siis mennä baariin tai klubille 18-vuotiaana, mut ei voi juoda. Sunnuntaina meillä on kirkossa lip syncing tapahtuma, ja mä esitän Janis Joplinin Piece of My Heart-kappaleen. Kirjotan tätä keskiviikkoiltana kun mulla oli vihdoin aikaa ja jaksamusta vaan istahtaa alas ja kirjoittaa uus blogipostaus. Ulkona on lumimyrsky joka alko tänään puoleltapäivin. 

Musta tuntuu et oon nyt saanut kaiken kerrottua, mutta lisäilen vielä tähän jos jotain unohtu. Tai seuraaviin blogipostauksiin. Yritän olla aktiivisempi tulevaisuudessa. Ja muistin tässä kirjoittaessa, että eihän iso osa mun kuvista ole edes koneella vielä (tästä taas näkee kuinka laiska oon, hah hah), joten en voi lisätä kuvia love rallysta tähän. Mun Facebook-kaverit on varmaan ne jo nähny fbssä, ja ne jotka ei oo, ei ne ollu mitään ihmeellisiä. Niissä vaan näkyy mun sign jonka tein ite, ja siinä lukee "equality is for everyone". 

Eiköhän tässä ollut kaikki. Peace out ja toivottavasti Suomessakin menee kaikki hyvin! 

Hasta luego amigos muy buenos ~

Missouri part 1

Hei taas!

Tuleepas taas pitkästä aikaa kirjoiteltua - elämä on ollut kiireistä ja siksi on päivittely taas vähän jäänyt. Tänne satoi lauantaina ensilumi. Ja sillä tarkotan 5 sentin kerrosta joka peittää kaiken alleen. Eikä se oo mihinkään lähtenyt, niin kuin Suomessa ensilumi yleensä. Täällä on nyt kylmempi kun Suomessa, miinusasteita päivälläkin. Tiet on jäässä ja lunta jokapuolella, ja naamaan sattuu bussipysäkiltä kotiin kävellessä tuulen takia. Eikä mun Abercrombie & Fitchiltä tilaama talvitakkikaan ole vielä tullut. Ja kaikki ennustaa että tulevasta talvesta tulee tosi paha. Ah ihanaa.

Joten siksi nyt pieni takaisinheitto lokakuun toisiksiviimeiseen viikonloppuun. Tehtiin family roadtrip Missourin osavaltion eteläosaan, Bransoniin. Mukana oli perheen lisäksi Debbien, mun host äidin, vanhemmat. Vietettiin aikaa ihanassa Paradise Point Resortissa. Asteita oli koko loman ajan noin 30 (siis celsiusta) vaikka oli lokakuun loppu! Näitä kuvia ihaillessa ikkunasta näkyy lunta. Olinsinpa Missourissa nyt.

Nää kuvat on siis otettu mun uudella kameralla, jonka ostin tossa lokakuun puolessavälissä! Malli on Canon EOS Rebel T3i. Tosi hyvä kamera, oon tyytyväinen kuvien laatuun ja helppo käyttää ensikertalaiselle. Tosin joidenkin näiden kuvien laatu on kärsinyt koska ne on otettu nopeasti liikkuvasta autosta, mutta tuleepahan paljon parempia kuvia kuin iPhonella!

Lisää kuvia luvassa parin päivän sisällä. Until then, hasta la vista baby ~

Fun weekend

Hei kaikki!

Kiirettä on taas pitänyt, mutta ehdin vihdoin taas päivittelemään. Viimeisin postaus liittyi homecomingiin, josta on nyt jo kuukausi aikaa. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua, mutta hauskinta oli viime viikonloppuna.

Viime perjantaina, 17.10., mun host-vanhemmat lähti Cedar Rapidsiin, noin 2 tunnin ajomatkan päähän, viettämään viikonloppua ja telttailemaan kavereidensa kanssa. Tän reissun idea oli käydä katsomassa University of Northern Iowan peli South Dakota Statea vastaan. Jason kävi tota yliopistoa, samoin sen kaverikin. Tämä reissu oli vaan aikuisille suunnattu, joten Justin ja Elizabeth sekä Millie meni viikonlopun ajaksi Debbien vanhempien luokse. Mua ei sinne pakotettu, vaan sain viettää viikonlopun Beckyn kanssa. Perjantaina iltapäivällä Beckyn isoäiti, Donna, tuli hakemaan mut kotoa ja heitti mut koululle, jossa Beckyllä oli harjoitukset koulun näytelmää, Hamletia, varten. Katselin niitä harjoituksia siinä puoli tuntia ja sen jälkeen mentiin koulun futispeliin, joka oli viimeinen kotipeli. Peli oli Hoover High Schoolia vastaan, jossa yksi YFU:n vaihtari, italialainen Alessandro, käy koulua. Lincoln voitti pelin - sitä oli odotettu. Lincolnin kausi on ollut tosi huono, ja ollaan voitettu vaan pari peliä. Tää taisi olla neljäs voitto kaikista peleistä, eli ei hirveän montaa peliä olla pelattu hyvin. Mentiin sitten Beckylle ja nähtiin joitakin tuttuja matkalla.

Becky oli löytänyt kellaristaan keskiviikkona kissanpennun, jonka emo oli hylännyt sinne. Se oli niiin pieni! Ja aivan ihana, todella söpö. Puri ja raapi kyllä paljon. Ja turkki oli täynnä kirppuja. Pikkuvikoja. Kissan nimi on Opal, mutta Beckyn isoäiti kutsuu sitä nimellä Booger. Ja sitten Becky kutsui sitä vahingossa nimellä Willow. Ja kun lauantaina pestiin tää kirppukasa, selvisi, että se taitaakin olla poika. Ja Becky ei suostu myöntämään sitä, vaikka alunperin halusi nimetä sen Felixiksi. Joten kaikki on nyt vähän hämmentyneitä. Sen enempää perjantaina ei sitten tapahtunut, katsottiin Netflixiä ja tilattiin pizzat Domino'silta. Perusperjantai.

Launtaina alkoi tapahtua! Ostin aiemmin viime viikolla uuden kameran, malli on Canon EOS Rebel T3i. Kamera on huippuhyvä! Päätettiin Beckyn kanssa ottaa mun senior pictures eli kuva vuosikirjaa varten lauantaina. Ajettiin Ledges State Parkiin, joka on noin tunnin ajomatkan päässä. Se oli Donnan idea ja kiitokset siitä - kuvista tuli tosi kauniita ja onnistuneita! Tausta oli ihanan syksyinen. Halusin kuvista luonnossa otettuja, ja paikka oli unelma.

 

Oon tosi tyytyväinen kuviin, ja noita ei oo vielä edes muokattu yhtään. Toi viimenen on siis se joka tulee päätymään vuosikirjaan, sillä tykkään siitä eniten.

Oltiin kuvaussession jälkeen ihan uupuneita, ja mentiin kirkon järjestämälle illalliselle kun tultiin kotiin. Ruoka oli hyvää ja myöhemmin mentiin vielä Dairy Queeniin ja tilattiin Oreo Cheesequaket. Rakastan rakastan rakastan tota jäätelöä. 

Sunnuntaina Beckyn senior pictures otettiin Valley Junctionissa. Se on vanha kaupunginosa, joka oli joskus villinlännen aikoina kaupungin keskusta ja nyt se on täynnä trendiliikkeitä. Myönnän että kuvista tuli tosi hyviä, vaikka itse en ookaan valmis maksamaan yli 100 dollaria muutamasta kuvasta. Kuvat onnistui täydellisen hyvin omalla kameralla Beckyn ottamina. Kuvien oton jälkeen mentiin kirkon kanssa Linn's Haunted Supermarket-kummitustaloon - haunted houses on parhaita! Niitä on täällä joka puolella lokakuussa. Sinne siis mennään sisään ja siellä on ihmisiä pelottelemassa sua. Viimeksi teloin mun polven kun menin sinne, tällä kertaa Becky kajautti takaraivonsa suoraan mun nenään niin kovaa että aloin itkeä kesken kaiken. Kaaduttiin myös yhdessä vaiheessa, mä Cassandra päälle ja Becky mun päälle. Silti selvittiin ulos hengissä!

Viikonloppu oli siis kaikin puolin onnistunut. Nyt on ollut vähän hiljasempaa, koska lentopallo loppui viime viikolla eikä mulla oo mitään urheilulajia nyt talvella. Ehdin siis tehdä vähän kaikenlaista muuta mitä en ennen arkisin pystynyt tekemään.

Tänään, keskiviikkona, oli senior day jossa piti tehdä joko hyväntekeväisyystyötä tai tehdä vierailu yliopistoon tai collegeen. Ajettiin yhdessä Antanian ja Beckyn kanssa Iowa Cityyn ja käytiin omalla visiitillä University of Iowassa. Rakastuin paikkaan! Kampus oli tosi iso ja hieno, ihmiset oli mukavia ja kaikki ohjelmatkin vaikutti tosi hyviltä. Koulu vaikutti ihan mahtavalta. Se sai mut rakastumaan jenkkicollegeen - kuka tietää, ehkä palaan tänne vielä joku päivä opiskelemaan. Tosin hinnat sai kylmät väreet aikaan - osavaltion ulkopuolelta tuleville lukuvuosimaksu on 40,000 dollaria. Suomalaiset ei tajua kuinka onnekkaita on, kun pääsee opiskelemaan ilmaiseksi!

Homecoming

Pahoittelen pientä bloggaustaukoa, mutta kiireistä on nyt viimeiset pari viikkoa ollut sillä täällä eletään syksyn hauskinta aikaa - homecoming!

Homecoming mulla oli siis lauantaina 27. syyskuuta, ja sitä edelsi homecoming-viikko koulussa. Silloin koulussa on aina jokin tietty teema jonka mukaan pitää pukeutua. Homecoming-viikko alkoi maanantaina hippi-teemalla. Puin päälle lököttävät housut kivoilla kuvioilla sekä kukkaseppeleen, joten asu oli enemmän panostusta kuin monilla muilla koulussa. Olisin laittanut päälle vielä tiedye-paidan, mutta valitettavasti en sellasta omista. Tosin tuun kyllä hankkimaan sellasen, siltä ei voi täällä välttyä.

Tiistaina teemana oli character day. Mun piti pukea päälle paita jossa on Iines Ankka, mutta huomasin aamulla että olin jättänyt sen kotiin. Harmitti vähän, mutta menin sit kouluun pelkissä normaaleissa vaatteissa ja muiden kysyessä sanoin että on pukeutunu itsekseni. Kahdella tytöllä mun Rails Timesissa oli ihan mahtavat minion-asut!

Keskiviikkona oli Holiday Day, eli piti pukeutua lempijuhlansa mukaan. Monet pukeutui pääsiäispupuksi tai laittoi joulupukin hatun päähän, ja kuuluin sitten jälkimmäiseen kategoriaan. Very unoriginal. Tosin mun kaveri Noel panosti joka päivä asuihin ja oli pukeutunut Cinco De Mayo-teemaisesti, mikä oli huvittavaa!

Torstaina luvassa oli Dress Up Day, ja puin päälle ihanan kukallisen maksimekon jonka ostin Amsterdamista kesällä. Sain siitä paljon kehuja ja kuulin että näytän söpöltä. Kiitokset siitä Oliverille.

Perjantaina oli Spirit Day - ja senioreiden pukukoodina toimi tooga tai senior pantsit. Aattelin laittaa päälle toogan mutta nukuin pommiin ja en mä ehtinyt minkään lakanan kanssa aamulla sähläämään. Senior pantsit hain vasta perjantaina iltapäivällä. Joten pukeuduin vaan koulun väreihin - maroon & gold. Laitoin päälle mun volleyball-paidan ja Elizabethilta sain kultaisia ja viininpunaisia helmiä laitettavaksi kaulaan. Sovin ihan hyvin joukkoon, sillä tosi monet muutkaan seniorit ei olleet panostaneet asuunsa.

Olin vähän pettynyt viikkoon, sillä aattelin school spiritin takia että useammat ihmiset näkis vaivaa ja pukeutuis teeman mukaisesti. Todellisuudessa noin 5 prosenttia oppilaista pukeutui teeman mukaisesti. Joillakin taas oli aivan upeita asuja, joihin oli selvästi käytetty aikaa ja rahaa, ja se oli upeaa nähtävää.

Torstaina iltapäivällä oli homecoming-paraati. Se järjestetään vaan neljän vuoden välein, joten oon onnekas että se järjestettiin juuri tänä vuonna. Kaikki mahdolliset South Siden koulujen urheilutiimit, homecoming court, ja monia muita tiimejä ja esimerkiksi tanssijoita. Lentopallojoukkue oli tietysti myös paraatissa, joten kävelin joukkueen kanssa ja heiteltiin karkkia kaikille katsojille. Todella monet ihmiset oli katsomassa paraatia, kadut oli täynnä katsojia. Paraati loppui Lincolnin jalkapallostadiumille, jossa alkoi paraatin jälkeen Powder Puff. Se on amerikkalaista jalkapalloa tytöille, juniorit vastaan seniorit. Olisin mennyt mukaan, mut unohdin palauttaa rahat ajoissa. Harmittaa etten osallistunut mihinkään homecoming-viikon aktiviteetteihin. Maanantaina oli ollut kickball-turnaus johon mun piti osallistua, mutta meidän joukkueesta vetäytyi ilmottautumispäivänä kaksi ihmistä ja siksi meillä ei siis ollut tarpeeksi pelaajia eikä päästy pelaamaan. Seniorit kuitenkin voitti Powder Puffin satanolla, ja koska tytöt pelasivat, myös cheerleadereiden sukupuolet oli vaihtuneet.

Pelin jälkeen on tapana mennä "tee peeing" koulun etunurmikko. Tää tee peeing on muutenkin todella yleistä koko homecoming-viikon ajan.

Perjantaina illalla oli homecoming-futispelin vuoro. Vaikka ei kävisikään normaalisti jalkapallopeleissä, homecoming-peliin menevät kaikki. Koko katsomo oli ihan pakkautunut oppilaista ja vanhemmista sekä muista, jotka olivat tulleet kannustamaan Lincolnia. Ekaa kertaa mäkin panostin asuun kunnolla. Senior pantsit olin käynyt ostamassa iltapäivällä, joten laitoin ne päälle ja mun Lincoln-paidan. Onneksi kohdalle sattui lämmin päivä nii pärjäsin pelkällä t-paidalla - parissa pelissä on ollut ihan järkyttävän kylmä. Laitoin myös kultaisen bandanan päähän ja maalattiin sotamaalaukset kasvoille Beckyn kanssa. Pelissä oli aivan mahtavaa, tosi hauskaa. Siinä oikein tiivistyi kaikki se school spirit, jota olen kokenut jo aiemmissa peleissä. Vastustaja oli myös Lincolcn High School, mutta Council Bluffsista parin tunnin ajomatkan päästä ja koululla oli eri värit, joten ei se sama nimi niin paha ollut. Koulu on kai koko osavaltion tilastoissa paras, joten kuten arvata saattaa, häviö tuli. Lopputulos oli 37-22. Meidän joukkue teki kyllä pari tosi hienoa touchdownia, yhden niistä teki kaverin poikaystävä. Olisitte nähneet sen ilmeen kun kaikki hurras sen poikaystävälle! Aina kun joku tekee touchdownin, oppilaat huutaa "That was (touchdownin tekijän nimi)!"

Lauantaina oli itse homecoming-tanssiaisten vuoro. Olin käynyt viikkoa aikasemmin ostamassa ihanan tummansinisen mekon ja hopeiset korot. Mulla oli myös pari tansseihin, vaikka poikaystävä on myös kotona. Tein tälla parille selväksi että kavereina mennään, vaikka se pyysikin mua tosi söpöllä tavalla homecomingiin. Menin kahden maissa Sadielle valmistautumaan. Kiharsin hiukset, meikkasin, ja laitoin feikkiripset. Myös meidän kaveri Kale oli siellä, ja lopulta kaikki yhdessä laitettiin mekot päälle ja kengät jalkaan, kunnes meidän jokaisen deitit tuli hakemaan meitä. Mentiin yhdessä syömään ravintolaan ennen homecomingia, ja myös Chelsea ja sen poikaystävä liittyivät seuraan. Päivällisellä oli hauskaa, jonka jälkeen suunnattiin tansseihin.

Homecoming Dance oli hauska kokemus - enimmäkseen ihmiset vaan grindasi toisiaan vasten. Kuten yks tyttö mun lentisjoukkueesta sanoi - "Homecoming is where people dress classy to dance trashy." En osannut ihan sellasta odottaa, ja siks tajusin että deitin tuominen tansseihin oli paha virhe. Kaikki muut meidän pikku porukassa oli pareja ja grindas toisiaan vasten ja selvästi viestitti katsellaan että munki olis pitäny grindata mun deitin kanssa. Um, no thanks. Lähdin tansseista puolisen tuntia aikasemmin kuin ne loppuivat, koska menin Beckyn, Oliverin, Jennin, Hallen ja monen muun ihmisen kanssa "jatkoille". Pitkä tarina, mutta siitähän vasta draamaa syntyi ja moni ihminen päätyi olemaan mulle vihanen. Nyt asia on onneksi jo selvitetty.

Jatkoilla tarkotan siis sitä että huudettiin Lincolnin kannustuksia ja laulettiin kovana ääneen autossa. Mentiin IHOPiin, ja voin suositella! IHOP on siis lyhenne nimelle International House of Pancakes. Otin perinteisiä pancakeja, ja oli kyllä tosi herkullisia. Huomasin siellä että unohdin kotiavaimen, joten jouduin IHOPin jälkeen menemään kotiin puoli yhden maissa, vaikka muut hengailivat vielä sen jälkeen.

Aikaisemmin kotiin meneminen oli hyvä päätös, koska olin lupautunut juoksemaan 5k-juoksun perheen kanssa heti seuraavana aamuna. Herätys oli siis kahdeksalta aamulla, ja jalkoja särki kaikesta tanssimisesta. Olin puoliksi kuollut juoksussa, ja siksi juoksin vaan lyhyitä matkoja ja kävelin loput. Juoksun jälkeen nukuin sitten neljän tunnin päikkärit - ja olin silti väsynyt ja menin nukkumaan yhdeksältä.

Homecomingin jälkeen oli kaikennäköistä draamaa mun parin kanssa ja Sadien kanssa - saatiin asiat sovittua, mutta jouduin katkasemaan yhteydet pariin. Ei näköjään tullut selväksi että haluun olla vaan kavereita. Tuntuhan se vähän tylyltä kun mun pari oli kuitenkin ostanut mulle kauniin kukan, mun lipun homecomingiin sekä aterian ennen sitä. Mut tein sen mitä oli pakko ja nyt kaikki on kunnossa - huomaan kyllä nyt jo täällä oltuani että oon vähän kypsyny ja tajuun tehdä päätöksiä jotka on mun omaks parhaaks häpeilemättä ja kuvittelematta että oon hirveen itsekäs. Kai se on totta mitä sanotaan, että vaihtarivuoden aikana kasvaa henkisesti ja ihmisenä. Nyt on jo mennyt yksi viidesosa koko vuodesta! Huomaan itsessäni jo joitain muutoksia. Ja homecomingistakin jäi hyvä kuva ja hyviä, hauskoja muistoja vaikka sen jälkeen tulikin eteen vaikeuksia!

Päivittelen tässä uudestaan varmaan ihan parin päivän sisään peruskuulumisia, tää oli tällainen postaus joka keskittyi pelkästään homecomingiin. Kuten huomaa, siitä oli paljon kerrottavaa!

Until next time ~

Back to school

Hei taas kaikki!

Nyt on sitten ensimmäinen kouluviikko, eli peräti kolme päivää, suoritettu. Koko tää viikko on ollut kyllä kiireinen. Maanantaina kun tulin kotiin Back to School-nightista Applebee'sissä käynnin jälkeen, olohuoneessa lenteli lepakko. Se oli tullut sisään jo edellisenä yönä ja luultiin, että se oli lentänyt ulos, mutta olikin ilmeisesti lymyillyt talossa koko päivän. Se lensi jonnekkin piiloon ja etsittiin sitä host-isän kanssa ensin koko kämpästä ja sitten kellarista. Koska lepakot ei tule valoon, kuljettiin pimeässä. Jason piteli taskulamppua ja mä tennismailaa siltä varalta että se ilmeistyisi taas jostain ja saataisiin tapettua se. Ei me sitä löydetty, joten Jason joutui jäämään yöksi kotiin (normaalisti olisi mennyt töihin, koska tekee yövuoroja), että saisi sen lepakon kiinni. Nehän on hereillä yöllä.

Sellainen seikkailu siis heti viikon alkuun. Lepakko oli löytynyt vanhempien makuuhuoneesta ja lentänyt yöllä ulos kaikkien ikkunoiden ollessa auki. Tää on tosi outoa, koska täällä oli jo lepakko mun ensimmäisenä yönä täällä! Ja tää on jo toinen lepakko. Eikä tässä talossa ole ikinä ollut lepakkoa enne mun tuloa. Ilmeisesti oon aikamoinen vampyyrimagneetti.

Keskiviikkoaamuna heräsin 6.10 pienehkössä paniikissa. Koululaukun olin jo laittanut valmiiksi, onneksi, koska muuten olisin varmaan unohtanut mun ID:n.  Täällä kaikilla pitää koulussa olla kaulassa School ID, mitä henkilökohtasesti inhoan. Onnistun aina läväyttämään sen pöytää vasten istuessa.

Laittaudun valmiiksi ja päädyin farkkuihin ja toppiin, sekä farkkutakkiin varmuuden vuoksi. Debbie ajoi mut koululle, lähdettiin 7.15. Koulu alkaa joka päivä 7.40, mutta silti saan nukkua pitempään kun Suomessa koulun alkaessa kasilta, ihan huippua. Kävelin kouluun sisään enkä vielä tuntenut ketään paitsi Rebeccan, mutta silläpä oli vapaa palkki aamulla joten olin omillani. Kävelin suoraan vaan luokkaan koska sen löytäminen tuotti vähän haastetta. Ekassa palkissa mulla on Creative Writing, jonka sain valita pakollisten enkunkurssien luettelosta. Se on pelkästään senioreille, mikä on hyvä.

Creative Writingia opettaa Mr. Simons - ihan huippuhyvä tyyppi. Vähän sekasin, mutta tosi hauska. Tunti alkoi n. 15 minuuttia myöhässä ja aloitettiin nimenhuudolla. Mun kohdalle tullessa opettaja kysyi että miten mun sukunimi lausutaan. Kerroin sen ja seuraava kysymys oli, että mistä tällainen sukunimi tulee. Kerroin olevani suomalainen vaihto-oppilas, josta tää sitten innostui ihan hirveesti - olisi kuulemma pitänyt arvata. Sain aplodit koko luokalta, kun opettaja huusi "Give it up for the Finn!". Tämän jälkeen oli esittelykierros. Opettaja esittäytyi ensimmäisenä, sitten oppilaat. Piti kertoa nimensä, kuulumiset ja kirosana. Mr. Simons kiroilee tosi paljon joten pointti oli se, että kun me kaikki kiroillaan niin kaikki on syyllisiä eli kukaan ei ole syyllinen. Ja kaikki voi pitää suunsa kiinni siitä että luokassa kiroillaan. Mun kohdalle tulessa kerroin nimeni, sanoin että kuuluu hyvää vaikka aamulla herääminen ei oo kivaa, ja sanoin fuck. Yks jätkä luokasta kysyi mikä fuck on suomeksi. Kerroin sen ja opettaja nauroi ja sanoi että aikoo käyttää sitä vielä. Lopun tunnin ajan ei oikeen tehty mitään, jotkut lähti mäkkiin aamiaiselle.

Toisessa palkissa oli Debate 1. Opettaja vaikuttaa ihan mukavalta, tosi puhelias aasialainen mies. Kaikkien piti kertoa nimensä, luokka-asteensa ja jokin fakta itsestään. Kerroin että oon vaihtari Suomesta, ja taas kerran kuulin samat sanat jotka aina, eli "Seriously?" ja "So cool". Sitten jaettiin syllabus eli sellainen lappunen missä kerrotaan kurssin sisältö, vaatimukset, mukana olevat tavarat, elektroniikan käyttö tms. Ne jaettiin jokaisella tunnilla paitsi ekalla, ja joka kerta ne käytiin läpi ja ne piti allekirjoittaa ja viedä vanhemmille allekirjoitettavaksi.

Toisen ja kolmannen palkin välissä on vasta tänä vuonna lisätty uusi 25 minuutin pituinen Lincoln Class, jota kutsutaan myös nimellä Rails Time. Se koostui mulla pelkästään senioreista, ja siellä vaan yritetään tutustua toisiin paremmin ja parantaa koulun yhteishenkeä. Mun mielestä täysin turha tunti joka vie puoli tuntia aikaa mun elämästä joka päivä.

Kolmannella tunnilla oli US History 1. Opettaja Mr. Hill vaikuttaa kivalta ja ei liian tiukalta. Käytiin taas läpi syllabus ja piti tehdä ensimmäinen päiväkirjamerkintä, jollainen tehdään joka tunnin alussa. Se liittyy johonkin ajankohtaiseen aiheeseen tai kysymykseen. Puhuttiin jonkin verran erään kaupungin, Fergusonin, tilanteesta. Siellä protestoidaan, koska poliisi ampui ilmeisesti viattoman mustan nuoren miehen. Viattomuudesta ei olla varmoja, ja siksi molempien osapuolien puolustajat ovat ottaneet yhteen ja tälle nuorelle miehelle on vaadittu oikeutta.

Koska tauot on täällä vaan 5 minuutin mittaisia, jouduin kirjaimellisesti juoksemaan vessaan. Näin isossa koulussa välimatkat on pitkiä ja ruuhkat ihan kamalia, varsinkin ruokatunnilla. 

Tauon jälkeen palasin Mr. Hillin luokkaan, koska neljännessä palkissa mulla on saman opettajan Government-kurssi. Tunti oli aikalailla samanlainen kun US History 1. Tosin tällä kertaa olin Rebeccan kanssa samalla tunnilla ja tutustuin myös yhteen Noeliin, joka on Rebeccan hyvä kaveri ja tosi hauska.

Kouluissa on aina keskiviikkoisin lyhennetty päivä, ja siksi ruokatunti oli silloin viimeisenä ja päästiin koulusta kahdeltatoista. En jäänyt syömään vaan Debbie tuli hakemaan mut koulun jälkeen ja menin kotiin skypettämään poikaystävän kanssa ennen treenejä. Kaikin puolin eka koulupäivä oli tosi mukava. Valitettavasti vaan siinä ei ehtinyt niin hyvin vielä tutustua ihmisiin, kun tunnit oli täynnä tekemistä. Kyllä tässä onneksi vielä ehtii. 

Jos kertoisin vielä toisesta koulupäivästä, jolloin on eri palkit, ja viikonlopusta, tästä postauksesta tulisi niin pitkä ettei kukaan jaksaisi lukea sitä. Joten teen piakkoin uuden postauksen tän aiheen tiimoilta. Toivottavasti oli nyt kuitenkin kiva lukea mun ihan ekasta koulupäivästä. Jännitin jonkin verran, mutta se oli lopulta aika turhaa. Ja pahoittelen myös kuvien puutetta. Ei oikeen oo mitään kuvia laitettavaksi tän teeman takia. 

Busy week

Huomenna tulee kuluneeksi tasan kaksi viikkoa siitä, kun saavuin tänne rapakon taakse. Huomenna alkaa myös koulu, mikä jännittää ja hermostuttaa aika paljon.

Viime viikon maanantaina heräsin 7.30 ja matka kävi Iowa State Fairiin, joka oli todella hieno tapahtuma. Sitä kuvaillaan yhdeksi osavaltion suurimmista tapahtumista vuosittain, ja sinne suuntaavat kaikki iowalaiset ja myös ihmiset naapuriosavaltioista. Ekana päivänä kun tulin tänne, oli avaijaisparaati jota käytiin katsomassa. Se oli vähän tylsähkö, mutta itse fair oli tosi hieno tapahtuma. Mentiin sinne kahdeksalta aamulla ja nähtiin kaikenlaisia eläimiä, jotka kilpailivat isoimman eläimen tittelistä. Nähtiin myös Iowan osavaltion isoin kurpitsa! Siitäkin oli siis kisa. Kaikennäköstä nää kyllä keksii.

Elizabeth ja Justin kävi muutamassa laitteessa, ja kävin Justinin kanssa vuoristoradassa nimeltä Crazy Mouse. Se oli pieni mutta hauska laite :-) Koska fair muistaa veteraaneja joka vuosi, olimme siellä juuri sinä päivänä kun heidän kunniakseen pidettiin paraati. Oma host-isäni on merivoimissa, joten se oli koko perheelle selvästi tärkeä tapahtuma. Varmaan siksi oltiin fairilla juuri kyseisenä päivänä.

Paraatin jälkeen lapset kävivät leikkimässä sellaisessa lapsille tarkoitetussa vesialtaassa, ja sitten käytiin katsomassa rumia kakkuja. Sekin oli kisa - rumin kakku! Ne oli kyllä ällöttävän näkösiä, ja sanon noin varmaan ekaa kertaa kakusta. Ja mä maistoin ekaa kertaa ikinä corndogia ja caramel applea! Molemmat oli hyviä, tosin olin yllättynyt, että corndog oli aika makeaa.

Päästiin lopulta kotiin viiden maissa, eli aika pitkä päivä oli. Uupuneena kaikesta kävelystä ja melkeen jatkuvasta auringonpaisteesta menin aika aikasin nukkumaan.

Käytiin muuten myös katsomassa jääveistoksia ja isoa, voista tehtyä lehmää joka oli fairin vetonaula! Kuulostaa tosi oudolta, tiiän, mutta jopa mun perhe nauro sille kuinka outoja kaikki varmasti ajattelee iowalaisten olevan.

Tiistai-aamuna herätys olikin 4.45 aamulla ja host-äitini Debbie ajoi mut koululle. Edessä oli ensimmäiset lentopalloharjoitukset, olin liittynyt koulun joukkueeseen. Harjoitukset meni ihan ok, tietty olin huonoin koko tiimissä kun en ennen ole lentopalloa pelannut, mutta muut tytöt oli ymmärtäväisiä. Kun tulin kotiin vähän ennen kymmentä harkkojen loputtua 9.30, nukahdin heti ja heräsin kahdentoista maissa. Tää sama rytmi jatkui perjantaihin asti, enkä tehnyt paljoa koko viikolla treenien ja chillailun lisäksi. Käytiin kyllä perheen kanssa kävelyillä iltaisin ja pelattiin futista, jenkkifutista ja baseballia takapihalla. Perjantaina treenien jälkeen käytiin kaikki yhdessä jengin kanssa salilla nostelemassa painoja ja tekemässä kyykkyjä. Jengi on kiva mutta en oo vielä varma, jatkanko lentopalloa. Oon nimittäin aika huono siinä, yllätys yllätys. Ainakin vielä tämän viikon käyn treeneissä ja katson sitten uudestaan. Onhan se ainakin hyvä tapa harrastaa liikuntaa ja pysyä hyvässä kunnossa, kun tätä roskaruokaa tulee syötyä täällä paljon enemmän kuin kotona.

Perjantaina tapasin ekan kerran Carolynin, joka valmistui Lincolnista eli mun koulusta nyt keväällä. Mun perhe tuntee hänet kirkosta. Ajeltiin ympäriinsä ja Carolyn näytti mulle yhden hienon sillan keskustassa, sitten mentiin niille ja katsottiin Supernaturalia Netflixissä. Tosi hyvä sarja muuten, suosittelen. Tosin vähän pelottava mun kaltaiselle herkkikselle.

Viiden maissa käytiin hakemassa Rebecca, jonka olin kerran jo aiemmin tavannut kirkossa. Ollaan molemmat senioreita Lincolnissa, joten oli kiva tutustua ennen koulun alkua. Carolynin äiti teki meille kaikille spagettia ja salaattia, jonka jälkeen suunnattiin yhdessä Jordan Creek Town Centeriin. Se on iso kauppakeskusalue West Des Moinesissa eli Des Moinesin esikaupungissa, ja sinne suuntaa kaikki nuoret perjantai-iltasin. Käytiin shoppailemassa, ja ostin uuden hupparin kaupasta jonka nimeä en muista sekä käsirasvan ja vartalotuoksun Bath & Body Worksista. Käytiin myös teekaupassa, mikä oli aika jännä kokemus.

Lähdettiin Jordan Creekistä kahdeksan maissa ja käytiin hakemassa Carolynin poikaystävä ja sen pikkusisko, joka on sophomore mun koulussa. Eli lukion toisella, tosin jenkeissä käydään lukiota neljä vuotta. Ajettiin yhdessä downtowniin eli keskustaan, ja sain nähdä Des Moinesin Sculpture Parkin, joka on nurmikkoalue täynnä erilaisia patsaita ja taideteoksia. Samassa paikassa on myös "The Loop" eli sinne suuntaa kaikki nuoret perjantaisin ja lauantaisin, ja vaan ajelee ympäriinsä autoillaan. Vähän hassua touhua mun mielestä, mutta se on joku paikallinen perinne. Käytiin myös yhdessä "buddha-temppelissä" joka oli sen näköinen siis mutta oikeasti vaan iso patsas, ja siinä yhteydessä oli nätti puutarha. Sen jälkeen katseltiin ilotulituksia, jotka tuli mulle yllätyksenä. Ilmeisesti täällä ilotulitetaan joka perjantai, kun paikallisella baseball-joukkueella on peli. Kaikille tuli myös yllätyksenä se, kun sanoin että meillä Suomessa tulitetaan oikeastaan vaan uudenvuodenaattona. Otin pari kuvaa yöllisestä Des Moinesista.

Kun oltiin heitetty Rebecca ja Carolynin poikaystävä siskoineen kotiin, Carolyn kysyi haluunko jäädä niille yöksi. Jäin sinne sitten ja katsottiin vähän lisää Supernaturalia. Aamulla herättiin aikasin ja mentiin yhdessä Farmer's Marketiin, joka on tavallaan eräänlainen toritapahtuma täällä joka kesälauantai. Käytiin hakemassa aamiaispizzat ja kojulla niitä myymässä oli itseasiassa yksi tyttö mun lentopallojoukkueesta. Tän jälkeen käytiin hakemassa Sprint-kaupasta Carolynille uusi puhelin, ja myyjä yritti iskeä meitä molempia ja kyseli multa hirveesti juttuja Suomesta kun kuuli, että oon ulkomaalainen vaihto-oppilas. Sain vielä mukaan pussillisen Hot Fries-ranskalaisia, jotka myyjä kiikutti mulle kuultuan etten oo ikinä niitä maistanut.

Tän jälkeen pääsin vihdoin himaan ja olin ihan puhki, koska en ollut saanut nukuttua kunnon yöunia ja koko viikon aikaiset heräämiset painoi vielä päälle. Lauantaina illalla pidettiin movie night perheen kanssa (ne on yleensä perjantaisin) ja katsottiin Thor, jonka olin tosin jo nähnyt.

Sunnuntaina mun piti mennä uudestaan Iowa State Fairiin Carolynin kanssa katsomaan Carolynin kaverin esitystä - kyseinen kaveri on kantrilaulaja joka asui ennen Des Moinesissa mutta muutti uran edetessä Tenneseehen, kantrin mekkaan. Aamulla heräsin kuitenkin hirveessä päänsäryssä ja oli paha olo, joten jouduin vaan chillaamaan himassa koko päivän. Carolyn vei mun sijaan Justinin ja Elizabethin fairiin, mikä oli tosi kiva.

Maanantai meni kanssa päänsärkyä potiessa, jouduin skippaamaan aamutreenitkin. Illalla menin kyllä Back To School-night tapahtumaan koululla, ja tapasin kaikki mun tulevat opettajat. Nyt kirjotan tätä postausta tiistai-iltana, tulin just treeneistä ja tänään oon oikeastaan vaan käynyt ruokaostoksilla host-isän kanssa ja katseltu mulle myös kameraa sekä hommattu uusi telkkari. Huomenna alkaa siis koulu. Saa nähdä mitä siitä tulee, toivottakaa mulle onnea! PS. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Finally here

Hei taas kaikki ihanat blogin lukijat ja myös kaikki muut jotka tälle sivustolle sattuvat eksymään!

Sori että oon ollut MIA eli missing in action, enkä oo postaillut mitään ennen lähtöä tai tänne jenkkilään saapumisen jälkeen. Nyt on sitten aika tehdä yksi pitkä päivitys, jossa kerron kaikki kuulumiset viimeisen viikon ajalta. On varmaan ollutkin mun elämän hektisin viikko!

Mun piti tehdä postaus viimeisistä päivistä Suomessa, läksiäisistä jotka pidin viime viikon lauantaina ja pakkailusta sun muusta, mutta huomasin ettei aika ja jaksamus vaan yksinkertaisesti riittänyt postauksen kirjottamiseen. Viimeiset päivät Suomessa oli tosi täynnä tekemistä. Lähtö oli siis tiistai-aamuna, ja torstaina alkoi varsinainen rumba. Olin ollut kavereiden kanssa Tampereella maanantain ja tiistain ja tiistaina olin sitten kipeänä 39 asteen kuumeessa, eikä siinä paljoa pakkailtu. Alotin pakkaamisen torstaina, tai oikeastaan pyykinpesun, varsinaisen pakkaamisen perjantaina. Perjantaina kävin myös värjäämässä hiukset, monen vuoden odottamisen jälkeen. Vanhemmat eivät ole antaneet värjätä, mutta jenkkeihin lähtiessä ne ei ollut enää huutamassa asiasta. Otin pienen varaslähdön ja sain aikamoiset huudot mutta se oli heti unohdettu. Lauantaina pidin läksiäiset kavereille. Oli tosi hyvää ruokaa ja hyvä fiilis, mutta tosi surullista kun tajusi että hengaan kavereiden kanssa viimeistä kertaa melkein vuoteen! Oli kuitenkin ihanaa, vaikka melkein puolet kutsutuista ei päässyt paikalle. Pienellä porukalla oli jopa kivempi, niin saatiin kaikki mahtumaan hyvin ja tunnelma oli mahtava.

Edellä muutama kuva läksiäisistä. Lauantaina pidin siis ne, jonka jälkeen pakkailin hieman sunnuntaina ennen kun suuntasin poikaystävälle. Oli tosi hauskaa mutta haikea tunnelma kun vietettiin vika päivä yhdessä. Ei se kai oo vieläkään oikeen sisäistynyt, ettei nähdä melkein vuoteen. Maanantaina näin veljet ja veljentytöt viimeistä kertaa ja pakkasin oikeastaan lähes kaiken lopun. Oli tosi vaikeaa miettiä mitä pakkaa ja jätin jonkin verran tavaraa kotiin äidille postissa lähetettäväksi. Illalla myös yksi mun parhaista kavereista, joka ei millään päässyt kentälle saattamaan, tuli pikaisesti käymään meillä. Käveltiin ulkona ja juteltiin tosi paljon - oli ihan mahtavaa että nähtiin vielä kerran ennen mun lähtöä.

En saanut enkä halunnut saada unta maanantain ja tiistain välisenä yönä, nukahdin kyllä tunniksi. Sitten koitti lähtö lentokentälle. Siellä odotti vielä moni kaveri valmiina saattamaan mut elämäni matkaan. Sain vielä lahjaksi matkaevästä eli Fazerin suklaata ja salmiakkia sekä tosi kauniin rannekorun. Läksiäisissä olin jo saanut ihanan kaulakorun läksiäislahjana. Lentokentällä halailtiin paljon ja vähä jopa itkettiin - itse en oo kyllä vielä tirauttanut yhtäkään kyyneltä, kai se tajuamisen hetki vielä joku päivä tulee. Tai sitten kyynelkanavat on kuivunut kaikesta siitä itkemisestä ennen lähtöä. Valitettavasti kentältä ei ole yhtään edustavaa kuvaa, joten nyt jää niiden laittaminen tähän välistä.

Lentoja oli neljä, ensin Helsingistä Frankfurtiin. Frankfurtista lensin Washington D.C.:hen ja sieltä vielä Chicagoon. Chicagossa vietin yön lentokenttähotellissa. Seuraavana aamuna lensin yksin Des Moinesiin, ja jännitin kyllä tosi paljon. Lennot meni onneksi hyvin.

36 tunnin matkustamisen jälkeen saavuin Des Moinesin lentokentälle ja host-perhe oli siellä vastassa kukkien kera. Sain matkalaukun (joka muuten oli ylipainoinen, hups), ja autolla ajoimme tänne perheen taloon, joka on tosi kiva omakotitalo isolla pihalla ja patiolla varustettuna. Mun huone on talon isoin makuuhuone ja täällä on vaatehuonekin - sellasta luksusta ei kyllä himassa ole tarjolla. 

Kirjoitan tätä postausta sunnuntai-iltana eli oon ollut täällä nyt viisi päivää. On ollut ihan huippua, ja oikeastaan tänään oon vaan ollut kotona ja Skypettänyt ja sellaista. Tänäänkin tosin kävin perheen kanssa kirkossa aamulla, ja kaikki toivottivat mut tervetulleeksi hirveän innoissaan. Muina päivinä ollaan käyty lounaalla ulkona sekä hakemassa mulle adaptereita ja pistokkeita sekä uusi puhelin ja puhelinliittymä, käyty hakemassa koulutarvikkeita, käyty mun koululla ilmoittautumassa, pelattu krikettiä ja pidetty movie night. Tosi paljon tekemistä on siis ollut, enkä oo ehtinyt oikeastaan edes ikävöidä kotia tai somettaa paljoa. Kaikki on mennyt tähän mennessä todella hyvin ja en vielä ole ehtinyt paljoa tutustua omanikäisiin, mutta sitäkin on tiedossa jo ennen koulun alkua.

Nyt on pakko mennä nukkumaan, koska kello on puoli yksitoista ja huomenna olisi herätys 7.30. Alan pikkuhiljaa tottua tähän aikavyöhykkeeseen ja rytmiin, mikä on ihan tervetullutta. 

Postaus on nyt aika typistetty versio siitä mitä normaalisti kirjoittaisin, mutta väsymys ja jet lag painaa vielä päälle joten tää saa nyt riittää. Ja pahoittelen vielä kuvien laatua - suunnitelmissa on ostaa täällä järkkäri, mutta vielä olen riippuvainen iPhonen kuvalaadusta. 

A whole new life

Hei taas kaikki! :)

Mun piti jo tehdä uusi postaus jo tiistaina, mutta heräsin aamulla Tottijärvellä kaverin mökillä ja olin sitten 39 asteen kuumessa. Jälkeen automatkan Tampereelle ja junamatkan sieltä Helsinkiin olin niin väsynyt, etten vaan yksinkertaisesti jaksanut enää kirjottaa mitään. Eilinen meni parantumiseen, mutta nyt olo on taas hyvä! Ja tosiaan, tämä on nyt se lupaamani postaus uudesta perheestäni, eli host-perheestäni Iowassa.

Sain siis perheen tiedot kesäloman ensimmäisellä viikolla. Niitä oli innoissaan odotettu jo useampi kuukausi enkä voisi olla onnellisempi, että sain juuri tämän perheen! Host-vanhempani ovat Jason ja Debbie Peters. He ovat olleet todella ystävällisiä ja olemme pitäneet paljon yhteyttä, etenkin isän kanssa. Heillä on kaksi lasta, eli mun tulevat sisarukset. Saan 11-vuotiaan pikkuveljen, Justinin ja 7-vuotiaan pikkusiskon, Elizabethin. Molemmat ovat todella suloisia, varsinkin Elizabeth! Kun Skypetin perheen kanssa (ensimmäistä ja näillä näkymin ainoaa kertaa), pirtsakka pikkutyttö oli jatkuvasti kyselemässä kaikenlaista ja esitteli perheen kissankin mulle. Ja nyt hän on perheen isän mukaan kysellyt joka päivä että tulenko huomenna ja kun isä on sanonut että ei vielä huomenna, seuraava kysymys on ollut että miksen voi jo tulla.

Perheellä on siis tosiaan myös kaks kissaa, Tigger ja Angel, sekä koira, Millie.

Tuossa kuva host-perheestäni äidin fb-sivulta. Osaatte varmasti arvata itsekin, kuka on kuka. ;)

Perhe asuu mukavan näköisessä omakotitalossa Des Moinesin esikaupunkialueella. Tosi ihanaa päästä asumaan omakotitaloon ja saada ihan oma takapiha, kun on koko elämänsä asunut kerrostalossa! Tää on yksi asia mitä odotan tosi innolla. Lisäksi perheellä on pari kappaletta autoja, ja isällä on 70-luvulta peräisin oleva avoauto, jolla hän tykkää ajella ympäriinsä aurinkoisina päivinä! (saanko kysyä että kuinka mahtavaa? oikeesti? kenellä on avoauto jolla "ajellaan ympäriinsä kivoina päivinä"?)

Perhe vaikuttaa aivan ihanalta. Oon heidän eka vaihtari, joten vaivaa mun eteen on selvästi nähty. Saan talon isoimman makuuhuoneen ja siellä on uusittu lattiat ja maalattu seinät sekä ostettu uusi vaatekaappi ihan vain mua varten! Lisäksi he lähettivät tuossa heinäkuun alussa meidän koko perheelle tänne Suomeen paketin, jossa oli kaikennäköisiä paikallisia herkkuja suklaapatukoista hillosipuleihin ja omenavoihin. Juuri tänään perheen äiti päivitti Facebookiin, että heidän perheeseensä tulee ensi viikolla uusi jäsen eli minä! Ja perheen isä on alkanut opetella Suomea siksi että hän ajatteli, että olisi kiva että kuulisin sielläkin tuttua kieltä vaikka se olisikin "rikkinäistä ja vajavaista". Huomaa että mua on todella ajateltu ja se lämmittää sydäntä ihan hirveästi! Vaikka onkin tosi haikeeta sanoa hyvästit kaikille rakkaille Suomessa, helpottaa tieto siitä että siellä Jenkeissä odottaa aivan mahtava perhe, joka ottaa mut avosylin vastaan ja osaksi perhettään. 

Perhe vaikuttaa tosi aktiiviselta ja sellaiselta, joka on mukana yhteisön toiminnassa. Heti ekana päivänä he aikovat viedä mut Iowa State Fairiin, eli markkinoille. Ja meidän piti osallistua myöhemmin elokuussa Graffiti Run-hyväntekeväisyysjuoksuun, mutta se valitettavasti peruttiin. :( Perhe vaikuttaa juuri sopivalta mulle, koska tykkään olla koko ajan menossa ja tehdä kaikenlaista, varsinkin vaihtovuoden aikana se on mulle tärkeää. Lisäksi perhe käy kirkossa joka toinen sunnuntai ja osallistuu kirkon ryhmätoimintaan, joka järjestetään aina sunnuntai-iltaisin. Siellä on myös ryhmä lukioikäisille, ja ajattelin mennä sitä kokeilemaan. Siellä on ainakin yksi toinenkin senior mun koulusta, joka on kuulemma todella mukava tyttö. 

Nyt kun olen saanut hehkuttaa perhettäni hetken - tämä perhe muuten todella ansaitsee kaiken hehkutuksen - kerronpa hieman myös koulustani. 

Sain tietää koulun samalla, kun sain perhetiedot. Musta tulee senior eli viimeisen vuoden opiskelija Abraham Lincoln High Schoolissa, joka on nimetty - yllätys, yllätys - Abraham Lincolnin, Yhdysvaltojen kuudennentoista presidentin mukaan. Host-äitini on käynyt samaa koulua, mikä on tosi kiva juttu. Koulu on Wikipedian mukaan Iowan osavaltion suurin high school, sillä oppilaita siellä on reilut 2 500. En yhtään tiedä miten ehdin tutustua mahdollisimman moniin ja mistä löytäisi sen oman paikkansa tuolla! Kun oma koulu täällä stadissa, jossa on yläaste ja lukio yhdistettynä, tuntuu 950 oppilaan suuruisena jo todella isolta, en tiedä mitä teen koulussa jossa on yli tuplasti enemmän oppilaita! Ja vaan neljältä vuosiasteelta! 

Koulu on siis Iowan suurimpia ja pääkampus sijaitsee noin 3 kilometrin päässä kotoani. Koulussa on lisäksi toinen kampus, jota kutsutaan nimellä Rails Academy. En todellakaan tiedä mitä se tarkoittaa ja mitä tunteja mulla on siellä, mutta eiköhän se selviä. En vielä tiedä mitä lajia aion siellä rapakon takana harrastaa, onneksi tässä on vielä aikaa miettiä. Toivon saavani paljon kavereita ja ainakin host-äiti on jo laittanut sanan liikkeelle mm. Facebookissa, että olen tulossa senioriksi Lincolniin. Pari tyyppiä jo vastasivat että kertovat lapsilleen jotka ovat myös senioreita samassa koulussa! Ihan huippujuttu jos on ihmisiä jotka tietää jo ekana koulupäivänä kuka mä oon.

Nyt kun lähtöön on enää jäljellä 5 päivää, jännistys tiivistyy ja hermoilen pakkailusta ja siitä onko kaikki paperit kunnossa. Ja samalla pitää sanoa hyvästit kaikille rakkaille ihmisille. Varmaan eniten sattuu hyvästellä poikaystävä, koska ikinä ei voi tietää tullaanko me olemaan enää yhdessä kun tuun takaisin. Kaikki kaverit ja perhe varmasti säilyvät ennallaan, mutta kaukosuhteen ylläpitäminen on tosi vaikeeta. Onneksi Skype on keksitty! Miten sitä ennen vaihtarit edes tuli toimeen? Onneksi uusi elämä siellä houkuttelee tosi paljon, ja on kiva lähteä.

Tässä pari tuoretta kuvaa itsestäni. Mitä luulette, sovinko joukkoon?



PS. Kiitos vielä ihanalle Sannille kun autoit mua laittamaan tän blogin kasaan! Gonna miss you! ❤

2 weeks

Hei!

Täällä kirjoittelee 17-vuotias tyttö Helsingistä. Käyn lukion ekaa luokkaa. 5. elokuuta eli tasan kahden viikon päästä lento lähtee Helsinki-Vantaalta kohti Des Moinesia, Iowaa. Vaihtarijärjestönä toimii YFU, joka on tähän mennessä ollut täysin huippujärjestö!

Idea vaihtoon lähdöstä syntyi jo pienenä, koska oma äitini on ollut vaihdossa Michiganissa. USA valikoitui kohdemaaksi osittain myös tuosta syystä, mutta suurimmat syyt on aika samat kuin monella muullakin. Oon aina halunnut kokea jenkkien high school spiritin sekä homecomingit ja promit ja nähdä millaista se elämä oikeasti on tuolla rapakon takana. Leffoista saa aika erilaisen käsityksen kuin todellisuus, ja pitäähän se siis itse kokea.

Sain isäntäperheen tiedot kesäloman kolmantena päivänä. Olin niitä jo pitkään odotellut ja alkoi jo pikkuhiljaa tulla paniikki, että tuleeko ne tiedot sieltä ikinä. Isäntäperhe oli löytynyt mulle Des Moinesista, Iowasta. Iowa on aikalailla keskellä jenkkilää, ja Des Moines on osavaltion pääkaupunki. Siellä asuu noin 300 000 ihmistä, koko kaupunkialueella esikaupungit mukaan lukien noin 600 000 ihmistä. Teen vielä erikseen postauksen isäntäperheestäni, joka vaikuttaa ihan mahtavalta ja todella iloiselta, perinteiseltä amerikkalaiselta perheeltä.

Nyt sitten eletään vikoja viikkoja Suomessa. Kaksi viikkoa lähtöön, tasan (jos vielä saan tän postattua tiistain puolella). Jännittää, pelottaa, innostaa. Oon pitänyt itseni kiireisenä koko kesän että ehtisin tehdä kaikkea vielä ennen lähtöä ja vielä jatkuu jatkuva meno tässä viimeiset kaksi viikkoa. Sitten on aika sanoa hyvästit kavereille, perheelle ja poikaystävälle. Vaikka tuntuukin vähän haikealta, oon silti aivan innoissani tästä vuodesta ja tällaisesta mahdollisuudesta - asua vuosi muualla. Vaihtovuosi on aina ollut sellainen kaukainen juttu jonka teen joskus, mutta nyt lähtöpäivä on jo melkeen täällä!

Tässä blogissa ajattelin kertoa kaikesta mitä matkan varrella eteen tulee ja fiiliksistä, tunteista sekä hauskoista jutuista joita koen vuoden aikana. Tätä kautta kaikki voivat seurata mun vaihtovuotta, perheestä tuntemattomiin. Ja jää itsellekin hyviä muistoja kun lukee joskus myöhemmin vaihtarivuoden jälkeen näitä blogikirjoituksia. Hullua ajatella jo aikaa vaihtarivuoden jälkeen vaikka se ei oo vielä edes alkanut! Yritän postailla mahdollisimmat paljon ja kuviakin laitella parhaani mukaan. :)

Welcome on a journey with me ~